Cicerone tasting - Belhaven Brewery Wee Heavy 7,4% VS. Ayinger Brewery Doppelbock 6,7%

Cicerone kokeet ne vaan lähestyy, 5.12 on tulikoe. 160 kirjallista kysymystä, maistelu osuudessa käydään virhemakujen tunnistusta ja läheisten oluttyylien erottamista toisistaan. Tänään tutkitaan juurikin jälkimmäistä, valikoin maisteluun Wee Heavy tyylin ja Doppelbockin sillä ne ovat aika lähellä värimaailman, mallaspohjan että alkoholiprosentinkin puolesta, plus nämä on olleet vastakkain myös joskus edellisissä cicerone testeissä. Kokeessa siis annetaan lasi olutta ja kaksi tyyliä paperilla joista on valittava kumpaa edessä oleva olut paremmin edustaa.

Oluen tyylin määrittämisessä käytetään Beer Judge Certification Programin kirjoittamia suuntaviittoja, tämä olisikin hyvä jos se olisi ihan yleinen käytetty standardi niin pienpanimot ei rönsyilisi niin paljon oluiden nimeämisen kanssa, olen joskus juonut "Pale" Alen joka oli lähes punaista...

Aloitetaan Belhaven Wee Heavystä.

"Belhaven Wee Heavy is a classic strong Scotch Ale, showcasing the wonderful malted barley native to East Lothian. A rich, dense, complex beer, with notes of dried fruit and candied peel. Itäs like christmas cake in class."

2019 tuo mukanaan Belhavenille 300-vuotis synttärit tullessaan, onnea! Niin kuin moni oluen tyylistä osasi arvatakin niin olut tulee Belhavenista, Skotlannista. Tällä hetkellä panimo onkin yksi Skotlannin isoimmista panimoista, näin vulgaaristi sanottuna tämä arvioitu olut on perkeleen hyvää bulkkia.

Ulkonäkö & Tuoksu:
Vaahto muodostui runsaaksi ja kestikin tovin, kunnes olut tipahti kuvausalustalta nurmikolle (prkl). Onneksi olutta jäi vielä pulloon riittävä maisteluannos että homma pystyi jatkumaan. Väriltään vahvasti mahonkiin taittava, hiukan punertavaakin sävyä sisältävä olut. Tuoksu on vahvasti siirappiin vivahtava, tummien hedelmien sävyttämä joista luumu ja rusina on vahvinten esillä. Maltaat tuoksuu selkeästi paahteisena mennen espresson suuntaan, palaneita aromeja ei ole. Lämmetessä olueen saadaan karamellisia sävyjä ja hiukan pihkaa.

Maku:
Suutuntuma on uskomattoman pehmeä ja öljyisen liukas, puhdasta seksiä kielellä. Maltaat on päässeet vahvasti etusijalle makeana toffeisuutena, kahvisia elementtejä ei ole niin paljoa kuin mitä tuoksussa mutta mokkamaista paahtoa kuitenkin on. Alkoholia ei oluessa maista ollenkaan ja näin ollen pärjää mainiosti vertailussa esim trappisoluille missä prosentit yleensä hiipivät samoissa lukemissa. Katkeroita on hiukan ja ne ovat profiililtaan vahvasti yrttiset että pippuriset ja lisäävät lämmittävyyttä ja ehkä juuri ne naamioivat sen alkoholin.

Tästä tuli juuri uusi lempiolueni, onneksi tätä saa Alkosta. Pisteet muuten Alkolle sillä Wee Heavy tyyliä ei meinaa kunnolla löytyä edes verkkokaupoista ja minä selasin ne kaikki jotka suomeen toimittaa.

EBC: 61,4
EBU: 22


Seuraavaksi sitten Ayinger, on muuten yksi lempi panimoistani. Ayinger sijaitsee Ayingissä, Bavariassa, Saksassa. Tämä panimo ei ole vielä niin iäkäs kuin Belhaven mutta 130 vuotta on kuitenkin ihan kunnioitettava ikä, kovia oluita tekevät joka tapauksessa.

Ulkonäkö & Tuoksu:
Vaahto on napakan kermainen, väriltään vaalean toffeen sävyistä. Oluen väri on todella tumman ruskea jopa musta mutta valo kuitenkin pääsee oluesta läpi.  Tuoksu on vahvan imelä verratuna Wee Heavyyn, tuoksussa on enemmän mausteisuutta kuin hedelmäisyyttä, hiukan hunajaakin löydän. Maltaat on vahvan karamellisena esillä, sokerisuus esiintyy sellaisena kandisokerin tuoksuna mitä varmaan onkin laitettu mukaan.

Maku:
Suuntuntuma on keskipaksu ja veikkaan että sokeria on lisätty keventämään runkoa, tästä puuttuu Wee heavyn täyteläisyys ja monitahoisuus. Hiilihapotus on suorastaan runsas verrattuna kilpailijaan, jolloin tämä kepenee entisestään. Maussa on makeus vahvasti läsnä, paahdettua sokeria löytää mausta ja se myös kirjaimellisesti tahmaa suun. Alkoholi myös pääsee tässä selkeästi esille mutta se oli ihan ymmärrettävää jos runkoa on menty näpelöimään sokerilla. Tämä on tärkeä huomio panimotyöläisille että alkoholi voi puskea läpi vaikka prosentteja olisi vähemmänkin kuin vahvemmassa versiossa, temppu on siinä miten ne sokerit olueen on saatu. Maussa on hentoa pähkinäisyyttä, mikä on minusta hyvä lisä. Humalointi on aika vaisua mutta hentoinen katkerointi saadaan kuitenkin aikaiseksi, humalat maistuvat myös tässä pippurisille ja yrttisille, joskin selkeä puumaisuus että sitruunaisuus on enemmän esillä ja jälkimaku on kitkerähkö että pitkäkestoinen. Katkerointi kuitenkin jää vahvan kahvin maun alle joka tulee vasta lopussa oluen lämmetessä.


Sanoisin että jos kokeessa tulee nämä kaksi vastaan niin ei ole mitään ongelmia erottaa toisistaan, Belhaven on vaan paljon taidokkaampi jokaisella henkilökohtaisella mittarilla mitattuna. Molemmat on BJPC määrityksessä tyylinsä mukaisia joskin tuplapukki on vain liian suoraviivainen alkoholipommi vaikka muuten hyvä onkin omassa tyylissään, alkoholin pitäisi tuntua kuitenkin vain pehmoisena lämmittävyytenä eikä tulla lävitse etanolina.

EBC: 136
EBU: 22