17. maaliskuuta 2021

Juhlallista meininkiä, maistelussa 100v panimon juhlaoluet Perinteinen Lager 5% sekä Tiltu Oatmeal Stout 8%

Mallaskosken panimo täyttää tupsahti 100v, varsin kunnioitettava ikä suomalaisessa panimoskenessä. Sain kutsun julkistustilaisuuteen joka järjestettiin interwebsissä mutta valitettavasti olin juuri tuolloin tienaamassa leipää pesueelle.

Maistoon tupsahti parikin olutta! Mallaskoski 100 Perinteinen Lager Juhlaolut, 5,0 %, on suunniteltu yhteistyössä Seinäjoelle panimon 1921 perustaneen Johan Walleniuksen pojanpojan Juhani Walleniuksen kanssa. Hienoa että saadaan historiaa näin läheisesti mukaan ja ympyrä sulkeutuu.

Oluen resepti pohjautuu 1950-luvun oluenvalmistukseen. Humalalajikkeet on valittu tuon ajan valmistustapaa noudattaen, mennään siis jalohumalien Magnumin ja Saazin avulla. Mallaspohjassa on käytetty pohjanmaalaista Pehkolan artesaanimallasta. 

Juhani Wallenius on myös toiminut vuosien varrella nykyisen panimomestarin Jyri Ojaluoman mentorina.

Toinen näyte oli Tiltu Oatmeal Stout, tästä en ole kuullut mitään juhlallisia julistuksia mutta varmasti ihan yhtä tiukalla ammattitaidolla tehty olut.

Nimensä olut on saanut seinäjokelaispanimolla alkuvuosina töitä tehneeltä Tiltu-hevoselta, jonka panimo sai sotasaaliiksi. Hevoset olivatkin ensimmäisinä vuosikymmeninä tärkeässä roolissa, kun oluita kuljetettiin pitkin pitäjää asiakkaille – talvella reen ja kesällä hevoskärryjen kyydissä.
 

Mallaskoski 100 Perinteinen Lager Juhlaolut, 5,0 %

Ulkonäkö & Tuoksu:

Olut on ulkonäöltään kirkas ja komean kupliva, värityksellä mennään classiseen kullankeltaiseen. Vaahtoa muodostui niukalti, eikä se oikein halunnut lasiin jäädä vaan eipä tuo haittaa. 

Tuoksuupas maltaiselle, hiukan makean hunajaisellekin. Vienna-maltaat on selkeästi omana persoonanaan taustalla ja humalien tuoksu on taustalla herkästi, suorastaan heikosti. Kuitenkin sellaista kukkaista ja aavistuksen tummien hedelmien, niin kuin rusinoiden tahi taatelin menoa on havaittavissa. Maltaalle on annettu runsaasti tilaa ja se on hienoa.


Maku:

Maku onkin sitten todella maltainen, Viennasta tuleva maltaiden hyökkäys meinaa vetää paahteisuudessaan jopa mämmisyyden puolelle. Yllättävänkin viskoottisen suutuntuman mukana tulee tummaa leivänkuorta ja rusinaa, varsin runsaasti myös. Tässä on sellaista tuhdimman oluen tuntua, se joka väittää lagereita tylsäksi sietäisi saada selkäänsä.

humaloinnissa on lähdetty yrttisen katkeralle linjalle, jälkimaku on pihkaisena todella maukas ja pitkäkestoinen. Humalointi on kyllä ihan törkeän kova suoritus, pärjää maltaiden hiukan makealle profiilille todella mainiosti. Yhdessä raikkaan hiilihappotason kanssa tämä on tasapainoinen ja erittäin hyvällä juotavuudella varustettu lager.

Sanoisin että markettien paras lager tällä hetkellä. Ei uskoisi että resepti perustuu 1950 luvun Lager valmistukseen, jos tälläistä olutta tehtiin edes suunnilleen samaan suuntaan tuolloin niin mitä helvettiä tapahtui että nykyisin meillä on tarjolla pahvinmakuista vesipaskaa.


Oluttyyli: Vaalea lager
Maltaat: Pils, Pehkolan Vienna
Humalat: Saaz ja Magnum
EBU: 24
Alkoholiprosentti: 5,0 %


Mallaskoski 100 Tiltu Oatmeal Stout 8%

Ulkonäkö ja tuoksu: 

Vaahto on uhlea ja napakka, kermainenkin jopa. Väriltään varsin mörk. Tuoksuu tummille hedelmille, rukiille ja saaristolaisleivälle. Kaurapuuron menoakin on mukana ihan kivasti. Tynnyrimäinen tammituoksu löytyy ja hiukan sellaista sherrymäisyyttä vaikka tynnyrikypsytystä ei ole edes mainittu.


Maku:

Suutuntuma on samettisen pehmeä. Kaura ja vehnä pehmentää menoa oikein mukavasti. Vahvuudesta huolimatta ei tunnu yhtään terävältä. Hiukan alkohoimaisuutta meinaa ilmetä mutta humaloinnin sitruksisuus naamioi sen välittömästi.  Maltaita on mukana runsaasti ja sen kyllä huomaa. Hiukan kuin pimeyden morsian.



Humalointi on raikkaan sitruksista ja havuista, ei varsinaisesti pitkäkestoinen mutta jättää viipyilevän kerroksen limapinnoille.

Vahvan lämmittävä stoutti viileisiin iltoihin.

Oluttyyli: Oatmeal stout
Humalat: Sultana.
Maltaat: Pale Ale, Oat, Crystal, Wheat, Chocolate Malt.
Alkoholia: 8,0%
EBU: 25





2. maaliskuuta 2021

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas - Metsästäjä 100-vuotisjuhlaolut 4,7%




No nyt sattui kaupassa vastaan tuote mitä ei pystynyt ohittamaan, Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan linkoama, metsästäjäliiton 100v syntymäpäiviä juhlistamaan tehty olut.

Metsästys on itselle lähellä sydäntä ja toivoisin että olisi monelle muullekin, erästelyssä sielu lepää ja oppii arvostamaan riistaa aivan eri tavalla. Vastuullisesti metsästetty riista on myös eettisempää ja taatusti luomumpaa ruokaa kuin marketista löytyvä sika-nauta.

Hienoa että metsästäjäliittoakin muistetaan, ovat tehneet kovaa duunia jo sata vuotta. Metsästäjäliitto on vaikuttanut muun muassa metsästysturvallisuuden parantamiseen, taantuvien vesilintukantojen suojeluun sekä riistanhoidon kehittämiseen kaiken muun oheistoiminnan lisäksi.


"Sata vuotta sitten, 24.4.1921 perustettiin Suomen Metsästäjäliitto. Metsästäjillä on alusta lähtien ollut yhteinen intohimo: suomalaisen metsästyskulttuurin edistäminen ja eränkäynnin perinteiden vaaliminen.

Perustamisesta lähtien olemme kulkeneet yhteisellä eräpolulla. Sen varrella on tapahtunut paljon ja sen kulkijoilla on kerrottavanaan monia hienoja tarinoita. Tätä yhteistä eräpolkua juhlistamaan olemme kehittäneet juhlavuodeksi Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kanssa ihan oman oluen.

Juhlaolut on kevyesti, mutta peruslagereita vahvemmin humaloitu vaalea täysmallasolut, joka sopii moneen makuun. Se on valmistettu Suomessa suomalaisesta ohrasta ja tuotettu ympäristöystävällisesti tuulen ja auringon voimalla."

Ulkonäkö & Tuoksu:

Hyvin kohoava vaahto tupsahtaa oluen kaatuessa kirkkaana Spiegelau olutlasiin. Väritykseltään olkisen ja kullankeltaisen mainio liitto. Tuoksu on maltainen, leipäiset ja keksiset aromit ovat hyvin esillä, hentoista hunajaisuutta on lopussa vielä luvassa humalien tuoman yrttisyyden kera. 



Maku:

Hiilihapotus on hyvin onnistunut, raikas mutta ei ylitse pursuava. Maltaisuus on todella vahvasti esillä, hiukan se livahtaa tuonne makean puolelle mutta ei häiritsevästi.

Humalointi on yrttistä kera sitruksisuuden ja katkerointi ryhdikästä, muodostaa todella hyvän vastaparin hiukan makealla mallaspohjalla. Suutuntuma on hiukan rasvaista joka tuo vahvasti mieleen saksalaiset oktoberfest oluet.

Jälkimaku on aika pitkäkestoinen, miellyttäväkin. Hiiva on puhdistanut jälkensä tehokkaasti ja vain kliinisen puhdas lager on jäljellä.

Sanoisin että ryhdikäs jahtiolut iltanuotiolle ja peijaisiin. Ruokien puolesta sopii monelle riistallekin ryhdikkään humaloinnin takia.