Tallinnan laivalta nappasin mukaan pullon mikä mielestäni näytti ylväältä ja myöskin siitä syystä että
laivan valikoima oli aneeminen ja perin hinnakas. Yksittäisiä pulloja ei juuri kannusteta ostamaan vaan mahtisalkkuja peruskaljan lipittäjille.
Ulkonäkö & Tuoksu:
Vaahto on tanakan paksua, tiheää ja äärettömän kestävää. Väri on oikein kaunis ja täysin kirkas kuin kullankeltainen auringonlasku.
Tuoksussa on vahvasti mallasta läsnä ja yrtit tulvahtelevat nenään niiden alta. Maltaiden myötävaikutuksesta saadaan aromikas hunaja tulemaan hyvin esiin kera sokerin. Todella tuhti tuoksu kerta kaikkiaan ja hedelmäinen myös.
Maku:
Makea oluthan tämä on, oikein kunnon kandisokerinen. Keskitäyteläinen mutta hivenen liian hiilihappoinen.
Pieni yrttinen katkeruus nostaa ujosti päätään voin rasvaisen maun takaa. Lämmitävää etanolisuuttakin on ilmassa mutta ei mitenkään pahasti, myöskin belgialainen hiiva on hauska ja sen löytää helposti.
Ei tämä mitenkään monipuolinen ole mutta yksinkertainen on joskus oikein hyvä valinta.
Arvosana: 8/10
31. tammikuuta 2018
27. tammikuuta 2018
Testissä: OAC Liukulumikengät
Kävin tuossa päivänä muutamana paikallisessa Eräkuningas eräliikkeessä Tohmajärvellä. Myymälä itsessään ei ole mitenkään esillä keskellä keskustaa vaan sijoituu maatilojen pihapiirien väliin. Erityisen näkyvällä paikalla ei siis myymälä ole mutta toisaalta sinne löytää vain ne joilla sinne on oikeasti asiaa ja pienellä kylällä sana kyllä liikkuu että paikalliset ainakin löytää perille.
Putiikki on kompaktin kokoinen mutta sieltä löytyy kyllä tarvittavat tarvikkeet aina aseista koiran tarvikkeisiin. Myymälästä löytyvillä varusteilla saa kyllä aloitteleva eränkävijä itselleen kaiken tarpeellisen harrastuksen aloittamiseen.
Myymälää ja tuotteita oli esittelemässä Tero Saukkonen ja kaverilla oli tiukkaa asiantuntemusta tuotteistaan ja omakohtaisia kokemuksia mitä itse pidän tärkeänä myyntityössä. Myymälästä löytyikin testiin OAC liukulumikengät.
OAC on suomalainen yritys ja testissä olleet sukset...errr liukulumikengät on käsityönä suomessa tehty. OAC päätuotteiden suunnittelu ja tuotanto tapahtuu kangasalalla, näin on tehty jo vuodesta 2008
OAC Liukulumikengissä yhdistyvät lumikengät sekä metsästyssukset, omasta puolestani voin sanoa että heittäisin lumikengät heti roskiin jos olisi itsellä tuollaiset. Sukset ovat karvapohja mallia ja mitä keskusteluita ja artikkeleita olen lukenut, niin se on selvästi kasvava trendi. Karvapohjasukset pitävät lumella pitopohjan tapaan ja ovat muutenkin todella näppärät. Karvapohja sukset on helppo myös sellaisille ihmisille jotka eivät ymmärrä tai halua opetella suksien oikeaoppista voitelemista, liukulumikenkien huoltamista ei silti voi unohtaa.
Suksien lyhyys (127cm) on todella käytännöllinen metsässä risukossa jossa pitemmät sukset jäisi auttamatta kiinni jokaiseen oksaan ja maaston mutkaan. Leveyttä suksissa on riittävästi kärki 135mm, vyötärö: 120mm, kanta 132mm eli kantavuus lumella on todella hyvä. Erona perinteisiin lumikenkiin on keveämpi ja nopeampi liikkuminen. Epätasaisessa maastossa voi suksi notkahtaa toiselle kyljelleen eli olisi suositeltavaa käyttää jotain kenkiä missä on kiertosuojattu varsi ettei nilkat nyrjähdä pahassa kohdassa.
EA siteet pitävät jalkineet napakasti paikoillaan ja kiristäminen onnistuu näppärästä räikkä meiningillä. Siteet ovat tukevat ja tarpeeksi isot että niitä voi käsitellä myös paksut hansikkaat kädessä. EA siteet on tukevaa tekoa ja ei hölsky ollenkaan. Muutama epäkohta voi muodostua isoilla kengillä, itsellä oli käytössä Safari Thermo lämpösaappaat kokoa 45 ja silloin siteiden hahlo riitti juuri ja juuri että kenkä mahtui niihin. Toinen ongelma voi muodostua tavallisilla nahkakengillä jolloin edessä olevasta siteestä loppui kesken hammastus eli en saanut siteitä niin kireälle kuin mitä olisin tahtonut mutta keskellä olevat siteet kyllä tekevät kiinnityksestä tarpeeksi tukevan hiihtämiseen. Vinkkinä vielä että sukset kannattaa laittaa jalkaan niin että metalliset osat osoittavat ulospäin etteivät ne kilise toisiaan vasten hiihtäessä.
Hiihtämis ominaisuudet on ihan hyvät, ei kauheasti luistoa ole verrattuna tavallisiin suksiin mutta mielestäni kuitenkin riittävästi. Mitään luisteluhiihtoa näillä ei ole tarkoituskaan mennä vaan perinteisellä tyylillä pääsee pitkälle. Pääsin testaamaan suksia todella monissa keleissä aina pakkasesta sohjo ja vesikeleihin. Nuoskassa ja märässä lumessa ei kauheasti luistoa ole mutta eipä tuolla ryteikössä nyt kauheaa sykkimistä tuo meno muutenkaan ole. Pakkaskeleillä meno on tuntuvasti rivakampaa ja matka taittuu jouhevasti. Viimeistään silloin rakastuin karvapohjallisiin suksiin kun tulin reissuiltani kotipihaan noilla, meillä nimittäin on pihassa sellainen mäki, että autolla ei ylös ole mitään asiaa. Erityistä iloa synnytti se tunne kun pääsin aivan peilijäisen mäen vaivatta suksilla ylös, en olisi tarvinnut edes sauvoja ellei jään päällä olisi ollut vettä mikä aiheutti lipsumista.
Syvässä lumessakin kantavuus on todella hyvä ja kulkeminen oli vaivatonta. Sukset itsessäänkin on todella kevyet mikä auttaa kulkemista ennestään.
Näkisin tälle käyttöä ihan kaikessa ulkoilussa, retkeilystä pilkkimiseen. Keveytensä sekä pienen kokonsa takia helposti mukana kulkevat sukset ja ei takakontissakaan kauheasti tilaa vie.
Liukulumikenkien huoltamiseen löydät videolla varustetut ohjeet TÄSTÄ
Liukulumikengät voit tilata itsellesi eräkuninkaan sivuilta TÄSTÄ
Eräkuningas facebookissa

*klick* |

Karvapohjat kattaa ison alueen. |

Nippanappa mahtui 45 thermokenkä siteisiin |

Hyvin pitää vaikka aika ujo kulma. |
Syvässä lumessakin kantavuus on todella hyvä ja kulkeminen oli vaivatonta. Sukset itsessäänkin on todella kevyet mikä auttaa kulkemista ennestään.
Näkisin tälle käyttöä ihan kaikessa ulkoilussa, retkeilystä pilkkimiseen. Keveytensä sekä pienen kokonsa takia helposti mukana kulkevat sukset ja ei takakontissakaan kauheasti tilaa vie.
Liukulumikenkien huoltamiseen löydät videolla varustetut ohjeet TÄSTÄ
Liukulumikengät voit tilata itsellesi eräkuninkaan sivuilta TÄSTÄ
Eräkuningas facebookissa
23. tammikuuta 2018
Young's - Double Chocolate Stout 5,2%
[English below]
Brittiläisen Young's panimon tuotoksia tupla suklaa stouttia, nimi ainakin viittoilee että imelä elämys
olisi tulossa vaan on sitä ennenkin nimi valinta mennyt päin honkia.
Ulkonäkö & Tuoksu:
Vaahto on muhkea ja tiivis, ei kovinkaan viipyilevä tosin. Vaahto oli kyllä hauskan kaksi värinen.
Väri on todella tumman ruskea.
Tuoksussa on kahvia ja suklaata. Tummien maltaiden paahto jossa on mukana nokea, makea tuoksu leijailee ja suorastaan pakottaa juomaan.
Maku:
Maussa hauskinta on jälkimaku, se suklaa jää oikein kummittelemaan suuhun. Jotenkin vetinen on maun alkuosa mutta keskeltä löytyy vahvaa tummaa kahvia ja muutenkin paahdettua meininkiä. Pientä kirpeyttä on maussa ja hivenen viinaksinekin, hiukan myöskin tulee sellaista kahvilikööristä makumaailmaa vaikka vain 5,2%
Miedot katkerot ja nekin vähäiset maistuu vain yrtiltä. Suutuntuma on mielestäni todella surkea ja todella ohut. Muuten tässä oluessa olisi ainesta vaikka mihin, ei voi käsittää miten on ratebeerissä saanut 97/99
Arvosana: 8½/10
Humalat: Fugle & Goldings
Maltaat: Pale ale, Crystal
Muuta: Suklaa esansseja mikä on mielestäni surullista
EBU: 25
Beer from british young's brewery named double chocolate stout, name suggest that it will be sweet
ride but it's not first time when beer is named horribly wrong.
Appearance & Taste:
Foam is big and thick, not last very long though. It was really cool double color foam. Beer color is really dark brown.
Aroma is coffee and chocolate. Dark roasted taste with hint of smudge, sweet aroma floating arounds and forces me to taste.
Taste:
After taste is fun, chocolate is haunting on mouth ages. Otherwise it has somehow watery first taste but in the middle you find strong dark coffee and roasted malt taste. Little sour and even booze like, also something coffeeliqueur even though only 5,2% volume.
Bitterness is mild and only herbal. Mouthfeel is really bad and thin. Otherwise this beer could be awesome and have amazing potential. Can't quite understand how this got 97/99 on ratebeer.
Rating: 8½/10
Hops: Fugle & Goldings
Malts: Pale ale, Crystal

Other: Sadly there is chocolate esance
EBU:25
19. tammikuuta 2018
Hiiumaa - Keinamehe Eit 5E 5,4%
[English Below]
Virolaisesti pikku käsityöliikkeestä napattu olut, ei siis varsinaisesti olutliike ollut. Harmillisesti en
muistanut liikkeen nimeä kirjoittaa ylös mutta liikkeessä käynti oli muutenkin extemporee tempaus.
Ulkonäkö & Tuoksu:
Samea, lähes likainen ja vaalean ruskea olut. Vaahtosi aika reippaasti. Hunajainen tuoksu jossa taka-alalla oli imelää mallasta ja sitruksen tuoksu.
Maku:
Vetinen ja todella hiilihappoinen. Ei voi edes käsittää miten saa näin ohuen rungon ja näillä prosenteilla, luulis että mallasta käytetty ihan riittävästi. Päämaku on mallas mutta missä paljon kuulutettu hunaja vaikka sitäkin pitäisi olla? Taisi olla vain sitä varten että saatiin helppoja sokereita alkoholiksi. Humalista tuli vain vihanneksia ja sitrusta makumaailmaan.
Tunkkainen, kirpeä, hapan, ohut ja yrttinen, ei jatkoon.
Arvosana: 6/10
Bottle snached from little craftshop in estonia, not craftbeer shop anyway. Sadly i forgot look up shop
name but going into that store was spur of moment.
Appearance & Aroma:
Unfiltered and almost dirty looking, light brown beer. Foamed kinda hard. Honey on aroma and somewhere back of the aroma there is little sugary malt and citrus.
Taste:
Watery and highly carbonated. Can't even understand how can get this watery beer with those alcohol %, one would think that there would be enough to malts for body. Primetaste is malts but where the heck is honey that is on the ingredients list, probably honey is used only to get some easy sugars to turn on to alcohol. Hops only give vegetables and citrus on flavor.
Damp, sour, acid, thin and herbal, never again.
Rate: 6/10
14. tammikuuta 2018
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas - FR35H 4,7%
Alustus:
Laitilalla tuli maistoon uutta freshiä olutta, siis ihan sanan kaikissa muodoissa. Laitila ylittää itsensä ja uskallan melkein väittää että joku ennätys tämän täytyy olla, ainakin suomessa. Humalat on nimittäin kerätty Amerikan Washingtonissa tarkemmin Yakimassa ja tuotu suomeen 35 päivää keräyksestä, homman hoiti pieni perheyritys 47Hops. Tämä on melkoinen saavutus ottaen huomioon keräämisen, postituksen, lastauksen, kuljetuksen, tullaukset ja suomen mahtavan byrokratian mikä tunnetusti toimii nopeasti.
35 päivässsä humalat siis saapuivat panimolle ja niistä tehtiin olutta samoin tein. Ajankäyttöä on muutenkin säädetty tekemisen jokaisessa vaiheessa aina keräämisestä lähtien että saatiin mahdollisimman nopea prosessi luotua. Nyt pitäisi siis olla ultimaattisen tuore olut kaikin puolin. Olut on tölkitetty 3.1.2018 ja arvostelin oluen 14.1.2018, kiihotti kyllä maistella yksintein mutta töiden takia jouduin viivästyttämään arviota ja halusin kuvat ehdottomasti päivänvalossa.
Nyt on siis ultimaattisen tuore olut tiedossa, kiinnostaisi kyllä saada sama olut kuivatuista pelleteistä tehtynä että saisi verrokkia tuoreuden vaikutuksesta. Kiinnostaa myös mitä tapahtuu kun parasta ennen menee umpeen vai onko edes vaikutusta, elämme jännittäviä aikoja.
[Laitilan Tuotekuvaus]
"Laitilan FR35H American Lager on voimakkaasti humaloitu, pohjahiivakäymisellä valmistettu suodattamaton täysmallasolut. Sen valmistuksessa on käytetty reilusti mahdollisimman tuoreita amerikkalaisia humalalajikkeita ja äärimmäisen voimakas kuivahumalointi antaa oluelle erittöin voimakkaan humaloinnin aromin"
Ulkonäkö & Tuoksu:
Vaahto on tuuhea, runsas, valkea kuin vasta satanut lumi ja jättää melkoisesti pitsiä lasiin. Väri on kullankeltainen ja hienoista sameutta on. Tuoksussa on jenkkihumalien tykitystä! Sitruunaa ja muitakin hedelmiä, mangoa ensisijaisesti ja hiukan myös hunajaa.
Maku:
Suutuntuma on kohtuullisen pehmeä. Pihkaa ja sitrus puserrusta ja maltaat on jätetty taka-alalle. Lopussa on greippinen poljento ja havuinen jälkimaku viipyilee aika pitkään, jotain ruohoisuutta löytyy mutta johtuu varmaan siitä humalien tuoreudesta. Kohtuullisen kuivakka olut ja hiilihapot on maltillisella tasolla.
Tuumailut:
Tälläistä aika perus meininki makumaailmassa ja tuoreus ei nyt varsinaisesti erotu sen enempää kuin muillakaan näitä humalia käyttäneillä oluilla. Ruohoisuutta ehkäpä enemmän kuin mitä pelleteissä. Jos halutaan oikeasti freshiä niin pitäsi kaivella sitä suomalaista pekka humalalajiketta ja olut mikä ei kypsy kahta kuukautta tankissa. Jännä etteivät IPA linjalle lähteneet että oltaisiin saatu humalilla kikkailla ihan kunnolla. Koska olut on aloitettu tekemään ennen vuoden vaihdetta ja myyty ennakkoon turun k-marketeille niin ei ole uskallettu antaa käydä yli 4,7%
Ilmeisesti jää kertaluonoiseksi yritykseksi vaikean toteutuksen takia. Joutuisi etikettiin painattamaan aina uudet tekstit jos ei 35 päivää riitäkkään että humalat saapuu perille. Kyselen vielä painimolta että mitenkä on asian laita kunhan joskus viestihin vastaavat, kiinnostaa myös että miksi juuri tuo 47Hops valikoitui toimittajaksi.
Arvosana 8½/10
Humalat: Centennial, Cascade
Maltaat: Pilsner, Caramel pale, Carared

11. tammikuuta 2018
Õllenaut - Sesoon, Rye Saison 5,3%
Ulkonäkö & Tuoksu:
Vaalean ruskea ja samea olut, on vähän sellainen likavesi look. Vaahto on pieni kuplaista ja nopeasti
katoavaa. Tuoksussa on maltaat pääosassa ja varsin se ihana ruis. Humalien tuoksu ei kyllä löydy mistään, niiden aromeja ei vaan yksinkertaisesti ole. Maltaat mitkä tuokussa on ovat pehmeitä aromiltaan.
Maku:
Aika reippaasti on hiilihapotettu, oikein kieltä kirvelee. Maku on karvas ja kuiva sekä todella hapan. Ruista on todella mahtavasti mutta siihen se lopulta jääkin. Tässä on kyllä mukavan kirpeää meininkiä. Loppumaussa on yrttiset loppukatkerot, suutuntuma on yllättävän paksu.
Hienoisesti kyllä tuli hiivaa lopussa lasin pohjalle ja korkissa on jotain kuivaa ja hapettunutta paskaa.
Arvosana: 7½/10
Appearance & Aroma:
Light brown color, kinda like dirty water look. Foam have small bubbles and vanish fast. On aroma side there is plenty malts and especially wonderfull rye. Hops aroma i can't find anywhere, there is absolutely none. Atleast malts what is there are soft and nice.
Taste:
Kinda highly carbonated, it kinda stings on tongue. Taste is bitter, dry and really sour. Rye have wonderfull taste but that is only taste you get. There is little bitter and crisp touch witch is nice. Aftertaste is mostly herbal but mouthfeel is suprsinglt thick.
At end there is yeast in class and some dry and oxidation crap on bottlecap
Rating 7½/10

9. tammikuuta 2018
Tanker Brewery - Tanker Cloud Computing 5,5%
[English below]
Virolaiset oluet sarja saa jatkoa, tällä kertaa Tankerin vehnäolut.
Ulkonäkö & Tuoksu:
Oljenkeltainen olut kestävällä 1 sormen vaahdolla joka jättää älyttömästi pitsiä.. Tuoksussa sitrushedelmiä, olkia, kasa sekalaisia hedelmiä joista banaani myös tuttuun tapaan esillä. Myöskin hiiva nostaa päätään lopussa.
Maku:
Maku on todella raikas, banaania ja belgialaista hiivaa löytyy. Katkeroita maltillisesti 40 IBU:n voimalla mikä on mielestäni aivan sopiva. Hiilihappot on kohtuulliset ja suutuntuma keskitäyteläinen. Suuta kuivattava katkeroitini tuo mukanaan hiukan hentoista yrttisyyttä ja itse vehnää.
Ihan rapsakka White IPA, janojuomana oikein mainio.
Arvosana 9/10
Estonia beer series keep going, this time Tanker brewery wheat beer
Appearance & Aroma:
Straw coloured beer with 1 finger foam that leaves lot's of lacing in class. On aroma there is sitrusfruits, straws and bunch of mixed exotic fruits, strongest one is banana like it should. Also little bit yeast is rising it's head.
Taste:
Taste is really fresh, bananas and belgian yeast. Bitterness is decent 40 IBU, and on my opinion it is right ammount. Carbonation is also moderate and mouthfeel has mediumbody. Mouth drying bitterness brings with it little bit herbalness and wheat.
Pretty crisp White IPA, easily drinkable.
Rating 9/10

8. tammikuuta 2018
Põhjala - Uus Maailm 4,9%
[English below]
Põhjala panimoa on monet kehuneet, niin pitihän se itsekin viron reissulla etsiä kyseisen panimon
tuotteita. Omalla kohdalla meni ainakin tämä uus maailm metsään, uuden maailman vehnäolut on hyvin yksiulotteinen ja muodikkaan mosaicin käyttäminen ei ainakaan ole auttanut sillä kyseessä on myös hyvin vaikea humala.
Ulkonäkö & Tuoksu:
Lasiin kaadettaessa vaahtoa todella raivokkaasti kuin etiketissä kuohuva meri, muuten suhteellisen kirkas kullankeltainen olut. Tuoksussa on hedelmiä ja paljon, mikä parasta ne on helposti eroteltavissa. Tästä löytyy persikkaa, ananasta, mangoa ja greippiä. Väriltään on vasta puristetun appelsiini/porkkanamehun värinen ja kuplii lasissa iloisesti.
Maku:
Lähinnä pelkkää hiilihappoa niin kuin kuohuminen antoi ymmärtää. Kuivakka ja katkera olut, kohtuullisen mitäänsanomaton ja hapan. Hienoista sitruksisuutta löytyy ja jälkimaussa jää suuhun pahalla tavalla havut ja greippi. Yrttejä alkaa löytymän enemmänkin lämmetessä mutta voikukan maiti on lähinnä se juttu.
Joskus oli jokin yskänlääke mikä maistui tältä, eikä se hyvää ollut silloinkaan.
Vaimon arvio: Etiketistä ja mausta pullo voisi olla nimeltään tappaja hyi.
Arvosana: 7½/10
Humalat: Magnum, Mosaic, Galaxy
Maltaat: Pale, Vehnä, Kaura hiutaleita, Cara.
Muuta: Nautittu kalakeiton kaverina.
Põhjala brewery is one that many have appraised, so trip to tallinn i had to pick one bottle of Põhjala
up. On my own taste this beer has way off the charts, uus maailm wheat beer is very simple and using mosaic hop what is now very hip...hop to use is dangerous since it's bit hard to use.
Aroma & Appearance:
When pouring to class it foams insanely like ocean in label. Aroma side there is fruits, a lot. Those are really easy to separate, there is peach, pineapple, mango and grapefruit. Color of beer is freshly made orange/carrot juice and it's bubbling in class.
Taste:
Mostly carbonation like the foaming suggested. Dry and bitter beer, really plain and sour beer. Some mild sitrus notes and aftertaste is pine and graprefruit, in bad way. When warms up there is some herbal notes but mostly milt from dandelion.
I have once drank coughsyryp witch tasted same and it wasn't good then either.
Grade: 7½/10
Hops: Magnum, Mosaic, Galaxy
Malts: Pale malt, Wheat malt, Oat flakes, Cara pale
Other: Enjoyed with fishsoup.

Tunnisteet:
olut,
Põhjala,
tappajahai,
vehnäolut,
wheat
7. tammikuuta 2018
Pilkkiminen - Syötit
Pilkkikausi alkaa pikku hiljaa täällä Kiteenkin nurkilla, lumi ja varsinkin plussa pysyttelevä keli on tehnyt paljon hallaa jäiden muodostumiselle. Säätiedotus lupaa hiukan jo pakkasta eli ensimmäiset konkarit on jo jäillä pilkkimässä täyttä häkää, liekö yhteensattuma että uutisoinnitkin kertoo jäihin tippuneen kokeneita jäillä liikkujia. Kokenut jäillä liikkuja ei korreleoi samaa kuin viisas jäillä liikkuja, viisas osaa olla menemättä sinne heikoille jäille ja kokenut menee tuurilla kunnes tippuu. Kokenut tai kokeilun haluinen tiedä häntä mutta sen tiedän että jotain syöttiä kaikilla koukussa roikkuu.
Lähdin tässä tuumailemaan että miksi kärpäsen toukat on niin kirkkaan punaisia tahi sinisiä tai vihreitä sillä kokemukseni mukaan ne ovat olleet enemmän tai vähemmän vaaleita mitä itse olen tavannut.
Itselleni uutta informaatiota toukista oli että kasvatusvaiheessa niitä värjätään, tuntuu ajatuksena aika hassulta mutta kaipa se kala paremmin punaisen näkee vaikka koulusta muistelen että punainen oli spektreistä huonoiten näkyvä ja näkyi jotenkin lyhyimmällä taajuudella.
Värjääminen tapahtuu värjäämällä ne tuotteet elintarvikevärillä mitä ne toukat sitten syövät, esimerkiksi silakoita. Värejähän on alkanut tulla aika monipuolisesti, on keltaista, sinistä ja vihreääkin ja oliskin hauska testata onko näillä merkitystä syönnin kannallata vai vaikuttaako pelkästään pilkki siihen. Ilmeisesti joku taika niissä on sillä ei kai niitä muuten värjäiltäisi.
Surviaisen toukatkin ovat suosittuja pilkkijöiden keskuudessa ja niillekin on omat kannattajansa, sitten on vielä mahdollista käyttää näitä molempia yhdessäkin.
Kiinan/Ulkomaiden tehdessä kalastustarvikkeiden hankkimisen helpoksi Ebayn, Amazonin, Aliexpressin jne jne muodossa on tullut markkinoille paljon myös keinotoukkia ja joissain on vielä maku ja tuoksu ominaisuudetkin.
Eräsmiestä kiinnostaa kovasti kuulla lukijoiden tarinoita eri syöttien toimivuudesta ja haluaisinkin että kommentointi osioon tai facebookin puolelle kävisitte kokemuksenne laittamassa. Tästä voisi olla hyötyä kaikille pilkkijöille varsinkin jos saadaan vielä informatiivinen kirjoitus tyyliin: Mitä syöttiä käytit, millainen vesi, vuorokauden aika jne. Saataisiin kattavaa informaatioita eri syöttien toimimisesta tietyillä aluiella ja vesistöillä.

Vakka-Suomen Prykmestar - Terva Suomi 100 Juhlaolut 6,1%
Turinat:
VASP eli Vakka-Suomen Panimo osakeyhtiön oluita ei ole tullut ennen tätä maistelua huonon
paikallis saatavuuden takia mutta appiukko ronttasi minulle pullon Suomi 100 juhlaolutta niin pääsinpäs sittenkin maistelemaan. Uudessakaupungissa vuodesta 2008 asti seisonut panimo on tämän oluen myötä raivannut tiensä tietoisuuteeni niin varmasti myös jatkossa silmä etsii tarkemmin tämän panimon tuotoksia.
Ulkonäkö & Tuoksu:
Väri on hienon mahonkinen mutta ei juurikaan vaahtoa. Mustavalkeaan Suomi kuvaan kuuluu vahvasti terva ja kaskeaminen, tässä oluessa savua ja tervaa piisaa yli omien tarpeiden. Tuokusssa on myös leipäisyyttä ja maltaisuutta ja muikeasti vielä katajanmarja putkahtaa lopussa tuoksuun.
Maku:
Mukava huomata että alkumaussa ei ole tippaakaan vetisyyttä, hiilihapotkin on hillityllä tasolla. Kevyt katkerointi tekee maltaille ansaitsemansa tilan ja mielestäni se sopiikin hyvin. Turpeinen savuisuus ei dominoi liikaa vaikka selkeä onkin.
Oikein tömäkkä ja maukas olut ja sanoisinkin että on väärin juoda enemmän kuin vain yksi. Varmasti tämä on niitä makuja mitkä monelle tökkii mutta itselle toimii, kaipa siitä vain tuli jokin erähenki juodessa niin omalle kohdalle toimi.
Arvosana 8/10
Vähän veikkaan että oli kausituote ja ei varmaan enää jatkossa nähdä tai jos nähdään niin toisella nimellä.

6. tammikuuta 2018
Linden Brewery - Red Ale 4,5%
Ulkonäkö & Tuoksu:
Nopeasti tuhoutuva vaahto vaikka olikin hiivaleipätaikinaisesti koholla. Väri on kyllä paras missään
oluessa ikinä, todella upea mahonki. Tuoksusa on maltaita, hiivaa, happamuutta, hedelmää sekä yrttisyyttäkin. Todella monipuolinen pakkaus.
Maku:
Hienoisesti hiilihappoja ja maku on katkera. Yrttisyys on vahvana tässä ja jälkiliuku vetää jopa kitkeränkin puolelle. Aavistuksen ohueksi itse runko jää vaikka tässä onkin tummien maltaiden tuomaa makua ja kuivaa otetta niin itse maku jää kuitenkin lyhyt ikäiseksi.
Jos tästä tulee 5,5% versio niin katkeroa humalia voisi muutaman gramman litraa kohden lisätä sekä jotain runsasmakuisempaa mallastakin ja sitruuna loppuun ni avot. Muutenhan tämä on ihan ok kauppavahvuinen tälläisellä kotiolut touchilla.
Mistä: Saatu panimolta.
Arvosana: 8

4. tammikuuta 2018
Stone's - Ginger Joe 4%
[English Below]
Triviaa:
Ystävän pyynnöstä otin kokeiluun ginger joen, tunnettu meemihän on että gingereillä ei ole sielua mutta onkos sitten oluella? Mutta onkos tämä edes olut? Hedelmäviinipohjainen, sokereita ja makeutusaineita sisältävä juoma, mutta jokin sairas mieli antaa kuitenkin nimetä tämän olueksi? Tuoteluettelo on muutenkin hämmennystä täynnä, inkivääri uutetta ja luontaisia inkivääri aromeja, miksi molempia? Tässä on myös vaahdotusainetta plus kaiken maailman lisäaineita muutenkin. Oluthan ginger ale ei ole mitenkään kuten ei ole myöskään root beer vaan kyse on limonaideista, näille olisi voinut tehdä kyllä paremman nimi valinnan. Vaikka tämä "olut" myynnissä olut hyllyllä niin viljaa tässä ei ole kyllä yhtään eikä sitä ole valmistettu käymisteitse. Tämä on ehkä enemänkin sellainen limuviina.
Testin olut nautittu jäillä ja ilman.
Ulkonäkö & Tuoksu
kirkas vaaleankeltainen juoma joka kuplahtelee pirskahtelevasti lasissa. vaahtoa ei muodosta yhtään. Tuoksu on makea, kiilininen ja hyvin vahvasti inkiväärinen.
Maku:
Makeahan tämä, siis todella mehukas. En ihmettele yhtään että jäiden kanssa suositellaan sillä pakkohan tämä on jollain laimentaa. Inkivääri on tunnistettavissa mutta puhdas sokeri peittää tämän alleen, todella dominoiva. Muuten maussa on makeaa hedelmäistä tykistystä, omenaa ja rypäleitä lähinnä. Himppusen kuivuutta sentään mutta aika makea silti
Todella paljon parempaa jäiden kanssa, muuten on aivan liian imelää. Mehuna arvioisin tämän 9/10 oluenan 4/10
Trivia:
Request from my friend to take this Ginger Joe to rewiew. Known fact is that ginger's have no soul but does this beer? Actually is this beer at all? Fruitwine based, with sugar and other sweeteners, and still some sick mind let it be named for beer? Ingredients list is full of confusion anyway, ginger extract and natural ginger aromas...why both? Also include acidifier E330, colour E150d, sorbate preservatives E202, E222, sweetener E955 and other crap that shouldn't be in there. Ginger ale like root beer ain't actuall beer like you would think from name, it's pretty much limonade. One would think better name choice... Even if this "beer" is sold from beer shelfs this have nothing to do with it, there is no malts or made with fermentation.
Test is done with ice and without.
Appearance and Aroma:
This is clear yellow drink with bubbling appearance. There is no foaming at all. Aroma is really
sweet, clinical and ginger.
Taste:
This is sweet as hell, i mean really juicy. I don't wonder at all why this is served with icecubes, this must to water down with something. Ginger is so easy to find but pure sugar cover this down, sugar is really dominating. Otherwise there is fuity notes in this one, apples and grapes mostly. Atleast this is little bit dryness even this is way too sweet drink.
Well this is better with ice, otherwise way too sweet. As juice i would give tihs 9 out of 10 but as beer this well have mostly 4 out of 10

Olvi - American Cream Ale 4,7%
Triviaa:
Iisalmelta tehdään craft-oluita tasaiseen tahtiin mutta tämä on jäänyt itsellä vähän unholaan, tämä
vääryys korjataan heti. American Cream Ale on mystisesti ale sekä lager, oluen panemiseen on käytetty pohja sekä pintahiivaa. Henkilökohtaisesti en ole kyseiseen tyyliin kuunaan törmännyt mutta olisi hauska tietää tyylistä ja itse tekemisestäkin enemmän, ehkäpä olvi joskus ottaa yhteyttä ja kertoo.
Ulkonäkö & Tuoksu:
Purkkien ulkonäkö jatkaa samaa teemaa kuin muutkin craft sarjan oluet, tällä kertaa vihreänä mikä pistää hyllystä silmään. Kirkas ja kauniin kultainen ja laiskahti kuplahteleva olut. Vaahto on ihan jeppis, kukkea ja kuohkea. Tuoksussakin on onnistuttu, yrttisiä aromeja löytyy sieltä ja täältä. Fantsusti mukana olevaa sitrusta unohtamatta mukana on myös hiukan olkisia ja jopa savuisia elementtejä mutta kukat ja hunaja vahvimmin esillä.
Maku:
Maussa on paljolti voita mutta katkerot joita on todella vahvasti tasoittavat tuon rasvaisuuden. Tässä on kylmänä nautittuna jotenkin kermainen koostumus ja suussa pyörii muikeasti toffeeta ja persikkaa. Maltaat ja humalat ovat mielestäni balanssissa, Humalat tuovat tähän pihkaa ja greippiä jotka löytyvät niin sanoakseni oluen perältä, keskellä pyörähtää hiukan kukkia ja hunajaa. Kohtuullisen kuiva olut vaikka makeita elementtejä onkin mukana. Hiilihappoja on railakkaasti mutta olut kyllä parani kun enimmät hapot poistuivat.
Pitkästä aikaa sellainen perus varma olut mikä toimii saunan jälkeen ja miksei grillimätönkin kanssa.
Arvosana: 8½/10
Humalat: Monroe, Fantasia, Kazbek
Alkoholi 4,7 % vol
Katkero 25 (EBU)
Väri 17 (EBC)
Kantavierre 11%

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)